Lasiterassi on kodin paras etätyöpiste

Kotitoimiston ja lisätilan tarve kodeissa

Kuluneen vuoden aikana useassa taloudessa on totuteltu etätöihin joko osittain, tai kokonaan.
Tämä muutos työelämään ja työskentelytapoihin on tuonut tullessaan sekä haasteita, että uudenlaista työskentelyn iloa.Haasteita kotona työskentelyyn voivat tuoda muun muassa perheenjäsenten läsnäolo, koti uutena työympäristönä, erillisen työskentelytilan puuttuminen ja näin ollen mahdollisesti myös oman, tarvittavan työskentelyrauhan puute.

Etätöiden sujuvuuden kannalta oleellista olisikin työskentelyyn sopivan tilan löytyminen sekä tietenkin kyseisen tilan viihtyvyys.
Viimeaikoina oman tilan ja kodin viihtyvyyden merkitys onkin korostunut aivan uudella tavalla ja se näkyy myös terasseissa, niiden kysynnässä, tarpeessa ja käytössä.
Terassin monipuolinen käyttö ja arvostus osana kotia on lisääntynyt huomattavasti.

Lasiterassi on tila, joka taipuu helposti moneen tarkoitukseen, kuten ruokailutilaksi, olohuoneeksi tai muuksi viihtyisäksi tilaksi. Viimeaikoina lasiterassi on monessa kodissa lunastanut paikkansa myös kotitoimistona -ja aivan ansaitusti!

Mikä tekee lasitetusta terassista erinomaisen etätyöpaikan?
Lasiterassi on oma, rauhallinen tilansa: yksi huone osana kotia, kuitenkin hieman muista erillään.
Näin ollen terassi on erinomainen, rauhallinen tila työskentelylle, puheluille ja esimerkiksi videopalavereille.
Pitkät työpäivät kotona voivat uuvuttaa ja yksi ensisijaisen tärkeä tekijä toimivassa työympäristössä onkin valaistus. Lasiterassi tulvii luonnonvaloa, joka on parasta mahdollista valoa pitämään mielen virkeänä ja energisenä pidempinäkin työpäivinä.

Myös ilmanvaihto on lasiterassilla omaa luokkaansa. Sisäilmaa raikkaampi ulkoilma ennaltaehkäisee väsymystä ja “tunkkaista” oloa kesken työpäivien.
Raikas ulkoilma ei kuitenkaan suinkaan ole yhtä, kuin kylmyys : lasitetun terassin suojissa tarkenee hyvin työskennellä jo maaliskuisina päivinä.

Viihtyvyyttä voi halutessaan helposti lisätä sisustuksella, kuten muun muassa verhoilla, terassimatolla ja mukavilla kalusteilla, kuten myös tarvittaessa lisälämmittimillä.
Lämpöisemmillä keleillä raitista lisäilmaa terassille saa tarvittaessa lisää myös avaamalla terassin ovet.

Rauhaisa työskentelytila osana kotia, omalla pihalla mutta kuitenkin suojassa, luonnonvalossa ja luonnon ympäröimänä on parhaimmillaan hyvin inspiroiva tila ja aivan uudenlaisen energian lähde.

Pienellä panostuksella lasiterassista saa siis mitä parhaimman kotitoimiston.
Kupponen kahvia, läppäri kainaloon ja työpäivä saa alkaa kevätauringon alla!

Lasiterassi on etätyötila vailla vertaistaan.