Nyt eletään hetkiä, kun on oivallisin aika ennakoida ensi kevättä ja kesää.
Kesä ja aurinkoiset terassikelit saattavat olla takanapäin tältä vuodelta ja ajatukset alkavat siirtyä kesäisistä terassihaaveista talviseen arkeen. Todellisuudessa, mikäli ajatukset terassista ovat pyörineet mielessä, on juuri nyt otollinen aika asettaa mietintämyssy päähän!
Yleisesti me olemme tottuneet tekemään hankinnat silloin, kun niihin on välitön tarve. Ennakointi on kuitenkin viisasta myös terassirakentamisessa. Nyt eletäänkin hetkiä, kun on oivallisin aika ennakoida ensi kevättä ja kesää sekä varmistaa kevään ensimmäisistä auringonsäteistä nautiskelu valmiilla, tuliterällä kotiterassilla.
Toisinaan herää myös kysymys: onnistuuko terassin asennus samalla tavalla talviaikaan?
Vastaus: kyllä onnistuu! Jamar- terassi voidaan toimittaa kaikkina vuodenaikoina, sillä ruuvipaaluperustus mahdollistaa asentamisen vaikka keskellä talvipakkasia. Myös kaikki muut rakentamiseen liittyvät toimenpiteet käyvät sujuvasti vuodenajasta riippumatta.
Syys- ja talviaika ovat erityisen hyviä aikoja terassihankinnan suunnittelemiseen sekä toteuttamiseen tulevaa kevättä varten.
Terassin talvitoimituksessa on myös monia merkittäviä etuja, joista tärkeimmät ovat kuvan jälkeen:
Kuusi syytä hankkia lasiterassi talvella
1. Edullisempi toimitus
Talvella terassitoimituksissa on talvitoimitusetu, jolloin saat terassin edullisemmin kuin kesällä sesonkiaikaan.
2. Piha pysyy siistinä
Mikäli maassa on lunta, se ei toimitusta haittaa - päin vastoin.
Useimmiten lumen ansiosta piha pysyy siistimpänä asennuksen aikana ja esimerkiksi nurmikon vaurioitumisesta ei tarvitse huolehtia.
3. Toimitusajan valitseminen
Kevätsesongin alkaessa toimitusaikamme luonnollisesti pitenevät, jolloin terassin valmistumisaikataulu voi osua jo alkaneelle terassikaudelle.
Kun suunnittelu on tehty ajoissa ja toteutusajankohta sijoitetaan esimerkiksi kevättalven ajalle, on sinun projektisi sesongin ja terassikauden alkaessa jo hoidettu!
4. Terassi on valmis seuraavaa kesää varten
Syys- ja talviaikaan suunnitelma voidaan tehdä rauhassa ja terassi toteutetaan valmiiksi niin, että ensimmäisten kevätauringon säteiden saapuessa terassi odottaa valmiina eikä yksikään kaunis päivä jää nauttimatta.
Kukapa ei haluaisi nauttia kevään ensimmäisistä auringonsäteistä rentoutuen uutukaisella kotiterassilla sen sijaan, että odottelisi vielä valmistumista?
5. Lupapalveluiden sujuvuus
Kaupungeilla ja kunnilla on omat vaatimuksensa tiettyihin terassiratkaisuihin.
Jos, ja kun sinun terassisi tarvitsee erillisiä lupia, myös nämä hoituvat talviaikaan nopeammin. Me autamme sinua lupa-asioissa ja niiden mietityttäessä suosittelemmekin olemaan suoraan yhteydessä alueesi terassiasiantuntijaan.
6. Kiireettömyys
Usein syksyllä ja talvella on myös paremmin aikaa istua alas, antaa ajatusten hautua ja huomioida kaikki haaveet, suunnitelmat sekä ajatukset. Suunnittelua ei voikaan koskaan aloittaa liian aikaisin, jotta kaikki pienimmätkin toiveet ja yksityiskohdat tulevat huomioitua.
Syys- ja talviaika ei toki myöskään estä terassista nautiskelua heti sen valmistuttua, sillä lasiterassista saa myös ympärivuotisen ajanviettopaikan pienillä lisävarustuksilla, kuten takalla tai lämmittimillä.
Muunmuassa edeltävän postauksemme upea poreallasterassi on toteutettu talvella. Tekstissä kerrotaan myös lisää siitä, kuinka ympärivuotinen käyttö huomioitiin tämänkin terassin kohdalla. (Klikkaa tästä postaukseen.)
Mikäli mielessäsi ovat pyörineet ajatukset terassista, tai haluat tutustua lisää aiheeseen, kotisivuiltamme löydät muunmuassa Ideagallerian , ladattavat Terassioppaat , tai voit tilata itsellesi Maksuttoman suunnittelukäynnin.
Älä siis mietiskele yksin -meidän asiantuntijamme ovat apuna kaikessa.
Tulevat OMAKOTI -messut ovat myös yksi ehdottomasti ajankohtaisimmista ja parhaista paikoista kartoittaa ideoita ja ajatuksia, sekä tulla juttusille meidän osastollemme!
Messut järjestetään Vantaan Myyrmäkihallissa 26.-28.10.2018.
Meidät löydät osastolta 13.7.
Aloita suunnittelu nyt ja anna kodillesi kaikkien aikojen paras joululahja.